Yltä ja Alta
Sasintie 555, Hämeenkyrö
Yltä ja Alta on yhdysvaltalaisen Nancy Holtin (1938-2014) suunnittelema maataideteos Hämeenkyrön kunnassa. Teos valmistui vuonna 1998. Taideteoksen välittömässä läheisyydessä, rinteen päällä on Pinsiö-Seuran talkootyönä rakentama laavu ja nuotiopaikka mistä teoksen, ”teletappimaan” näkee yläviistosta.
Yltä ja Alta
Holtin teoksia on ympäri maailman ja ne ovat tyypillisesti monumentaalisia ja sijaitsevat hyvin syrjäisillä paikoilla. Pinsiöön teos syntyi soranoton jälkeisen maisemointivelvoitteen johdosta kuvataiteilija Osmo Rauhalan sekä Strata-työryhmän innostettua Holt mukaan projektiin. Paikan nähtyään Holt sanoi sen tuoneen hänen mieleensä Apollo 11:n avaruudesta lähettämät kuvat. Teoksessa on vaikutteita siis niin kuun kamaralta kuin alkuperäiskansojen mytologiasta. Siinä on kuvattuna maailmankaikkeuden keskipiste ja pääilmansuunnat, sekä seneca-intiaanien tapaan ”maan silmiksi” nimetyt kolme lampea.
Teosta on tarkoitus tarkastella niin ylhäältäpäin kuin maankamaraltakin. ”Maailmankaikkeuden keskipisteestä” on suunnattu tunneli suoraan ylöspäin josta voi nähdä taivaan, ja siitä erkanevaa polkua pitkin voi tarkastella ympäröivää maisemaa ja taivaan heijastusta lampien, ”maan silmien” kautta.
Taiteilijan ajatuksena oli että alueella voitaisiin järjestää erilaisia tapahtumia kuten teatteriesityksiä, luentoja jne. Se onkin (ainakin jossain määrin) toteutunut ja teoksen äärellä on ollut niin urheilutapahtumia, roolipelejä, lastenfestivaalit sekä konsertteja joista takuulla vaikuttavin oli Tampere Guitar Festivalin tuottama Heijastus vuonna 2017. Paikka oli kuin luotu tähän Suomen mytologiaan pohjautuvalle esitykselle, jossa loppukesän pimenevässä illassa Tuliryhmä Flamman pyroshow yhdessä kitaravirtuoosi Marzi Nymanin säestyksellä oli omiaan nostamaan jokaisen paikallaolijan ihon kananlihalle.

Lue Stratan artikkeli Yltä ja Alta-hankkeesta
Yltä ja Alta teos ilmasta käsin
Heijastus-ympäristöperformassi
Katso tunnelmia 23.9.2017 järjestetystä Heijastus tapahtumasta Yltä ja Alta maalta.