Oksmökki
Pinsiöntie 1130, Nokia
Okslammin mökki hankittiin Pinsiö-Seuralle 2018. Seuran saama lahjoitus, Väinö Alasen testamentista, mahdollisti mökin ostamisen. Seura oli jo pidempään kaivannut yhteistä paikkaa, tilaa järjestää kyläläisille toimintaa, paikkaa koota kyläläiset yhteen. Leader-rahoitus, talkootyö, kyläläisiltä saadut raha- ja tavaralahjoitukset, metalliromun keräyksestä saadut rahat sekä jäsenmaksut ovat mahdollistaneet alueen ja mökin kunnostamisen; korjaustyöt aloitettiin 2020 ja alueen kehittäminen jatkuu edelleen.
Kylän yhteinen paikka
Kun Hämeenkyrön kunta laittoi Pinsiön koulun myyntiin 2017, menetettiin samalla kylältä paikka, jossa oli pidetty kokouksia ja järjestetty tapahtumiakin. Seuralla ei kuitenkaan ollut taloudellisia mahdollisuuksia ostaa vanhaa koulua, jonka ylläpitokin olisi ollut mahdotonta rajallisilla resursseilla.
Onneksi Pinsiö-Seuralle tarjoutui mahdollisuus 2018 hankkia Oksmökki, joka on tarkoitettu kaikkien kyläläisten yhteiseksi kokoontumispaikaksi. Siellä on mahdollisuus saunoa ja uida, niin kesällä kuin talvellakin avannossa.
Siellä voi kokoontua erilaisiin tilaisuuksiin, peli-iltoihin, grillailemaan, juhliin, kerhoihin ja illanviettoihin.
Täysin remontoitua mökkiä voi myös vuokrata.
Mökin vuokraus
Mökkiä vuokrataan Pinsiö-seuran jäsenille 1.5.–30.9. väliselle ajalle.
Vuokra 50 €/vrk (klo 12-12).
Lyhyempi vuokraus esim. kokouskäyttöön 30 €/4 h.
Mökissä on 2 erillistä huonetta, makuuhuone sekä tupa jonka yhteydessä keittonurkkaus.
Yöpymistilat löytyvät makuuhuoneesta 4 hengelle (2 kerrossänkyä). Peitot ja tyynyt mökistä löytyy mutta omat pyyhkeet ja petivaatteet on tuotava mukana.
Tupakeittiöstä löytyy pirttikalusto (sopiva 6-hengelle) sekä divaanisohva ja sohvapöytä.
Ei lemmikkejä mökin sisätiloihin.
Hiljaisuus klo 22.00-07.00.
Vuokraaja huolehtii mökin loppusiivouksesta. Jos siivous on tekemättä, laskutetaan siivouksesta 50 €/h.
Pinsiö-seuran sauna ja uimaranta ovat vapaasti myös vuokralaisen käytössä, mutta eivät yksityiskäytössä.
Mökin varustelu:
Kahvinkeitin, vedenkeitin, mikro, jääkaappi, pakastin, astioita ja ruokailuvälineitä, ilmalämpöpumppu, ulkohuussi (saunan vieressä), peitot ja tyynyt 4 hengelle, polttopuut ja siivousvälineet. Mökissä on sähköt ja juomakelpoinen vesipiste löytyy keittiöstä.
Tiedustelut ja varaukset Rosa Lindgren 045 1685003
Oksmökin säännöt
Säännöt ovat nähtävissä myös mökillä:
- Mökki on yksityisaluetta (Pinsiö-Seura ry:n omaisuutta)
- Mökkialue on kaikkien jäsenmaksun maksaneiden kyläläisten käytössä
- Alueella voi oleskella ja uida vapaasti, omalla vastuulla sekä omasta ja muiden turvallisuudesta huolehtien
- Omat roskat viedään pois / roskikseen
- Aikuiset, yli 18 v. voivat tehdä pataan (grilli)nuotion, kun maastopalovaroitus ei ole voimassa
- Saunan lämmittäjän on oltava täysi-ikäinen (18 v).
- Rannassa voi uittaa koiria, jos muut paikalla olijat kysyttäessä antavat luvan
- Venettä saa käyttää, pelastusliivit päällä. Pelastusliivejä löytyy muutamat saunan pukuhuoneesta. Palauta vene rantaan omalle paikalleen ja huolehdi ettei veneeseen jää roskia tai muuta omaisuuttasi. Vene palautetaan aina siistissä kunnossa. Veneen tulppa löytyy saunan pukuhuoneen hyllyltä muovilaatikosta ja sinne se myös käytön jälkeen tulisi palauttaa.
- SUP-lauta on yksityisomisteinen mutta sen käyttö on sallittua seuran jäsenille. SUP-laudan ja melan säilytyspaikka on Oksmökin seinustalla ja se on aina käytön jälkeen kannettava siihen takaisin.
- Hiljaisuus alueella klo 22-07
- Ei autojen tai mattojen tms. pesua
Mökkialuetta ja sen saunaa ylläpidetään talkoovoimin, otathan tämän huomioon toiminnassasi. Talkoista ja työtehtävistä voi kysellä Mökkivastaavalta; Rosa Lindgren 045 168 5003 tai Pinsiö-seuran talkoovastaavalta; Veli-Matti Alanen 046 637 1981.
Saunominen ja säännöt
Sauna on Pinsiö-seuran jäsenten vapaassa käytössä. Liity saunojien Whatsapp-ryhmään, sieltä saat tiedon koska sauna lämpiää. Ilmoita myös, kun itse lämmität. Liittyminen Markus Selin 050 327 7166 tai Veli-Matti Alanen 046 637 1981 kautta.
Saunaan liittyvät tiedustelut Markus Selin 050 3277166
Säännöt:
- Muista tyhjentää tuhkaluukku aina ENNEN lämmitystä! Metallinen Tuhka-astia löytyy saunan kulmalta.
- Järvivettä EI SAA tuoda saunaan. Käytettävä vesi otetaan Oksmökin seinän letkusta.
- Lämmittäjän on oltava täysi-ikäinen (18 v).
- Jätä sauna siistiksi lähtiessäsi.
- Talviaikaan ei jätetä vesiä ämpäreihin etteivät jäädy
Talkoilu yhteisen hyvän eteen
Kiitos kaikille auttaneille!
Mökkiä alettiin kunnostaa 2020, kun seura oli saanut Leader-hankkeesta rahoitusta remontin tarvikkeisiin. Kaikki työ on tehty, ja edelleen tehdään talkoilla – suurkiitos kaikille talkoolaisille!
2020 remontissa tehtiin
- Rakennettiin uusi sauna
- Ranta ruopattiin, asetettiin suodatinkankaat ja hiekoitettiin vesialue 30m x 30
- Mökin katto uusittiin
- Mökki maalattiin ja sisäremontti aloitettiin
2021 remontissa tehtiin
- Mökin ikkunat uusittiin
- Sisätiloissa keittiö, seinät, lattiat, sisustus remontoitiin
- Piha aluetta siistittiin
- Rakennettiin saunalle iso terassi
- Lisäksi laaja vesialue laiturin ympäriltä sorastettiin / hiekoitettiin, jotta saatiin toimiva uima-alue
2022 talkoilua jatkettiin mm. seuraavilla
- Parkkipaikan ja pihan siistiminen
- Mökin makuuhuoneen kunnostus
- Mökin kalustus kuntoon
- Mökin kaiteet ja portaat kuntoon
- Saunan lopputarkastus ja käyttöönotto
- Okslammin niitto
Kehittäminen jatkuu, tule mukaan!
Vaikka isoimmat työt onkin jo tehty, niin talkoilua, ylläpitoa ja kehittämistä jatketaan edelleen, kuten saunalle tehtävien polttopuiden merkeissä. Jos haluat antaa oman panoksesi yhteisen alueen kehittämiseen, parhaiten tiedon talkoista saat Talkoolaiset Whatsapp-ryhmän kautta, johon voit liittyä Alasen Veli-Matin 046 637 1981 kautta, se ei velvoita sinua mihinkään.
Pienikin panos on iso apu, ja jokainen osallistukoon omien taitojen ja mahdollisuuksien mukaan!
Valotapahtuma Lux Pinsiö
Pinsiö-seuran järjestämä kaikille kyläläisille avoin tapahtuma Oksmökillä.







