
Jo toista vuotta peräkkäin saamme nauttia upeasta talvisäästä: pakkas-ukko on loihtinut Okslammelle hyvän jään, ja luntakin satoi sen verran että hiihtolatu saatiin vedettyä! Jäälle on aurattu luistelua varten 2 kenttää sekä koko lammen kiertävä rata, ja latu on tällä hetkellä auki Oks-mökiltä Rajalantien sillan kautta laavulle asti. Ladun rinnalla (ja paikoitellen päällekkäin) kulkee moottorikelkkaura. Hiihtäjien onkin syytä varoa kelkkailijoita, ojia ja pellolla multaisia kohtia.
Lunta tupruttaessa ongelmaksi muodostuu luistelukentän ja hiihtoladun umpeutuminen. Latu pysyy auki jos hiihtäjiä riittää, ja jos jokainen jäällä kävijä jaksaa vuorollaan kolailla pätkän matkaa saadaan kenttäkin pidettyä käytössä. Kentän laidalta löytyy sekä lumikola että lapio. Mikäli kylältä löytyy mönkijän tai muun jäällä auraamiseen soveltuvan kaluston omistajia olisi hienoa saada aurausvahvuuksiin lisävoimia: yhden miehen harteille jätettynä alueiden ylläpito muodostuu liian kuormittavaksi. Toivotaan siis aktiivista osallistumista jotta saadaan nämä ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet pitää käytössä, etenkin nyt kun kaikki muu toiminta ja tekeminen on edelleen rajoitusten takia kielletty.
Nautinnollisia talviulkoilun hetkiä kaikille! J.L.